Kalmantanssissa Olavi joutuu kuulustelemaan pidätettyä Jeanne d'Arcia. Innostuin tilaamaan Armas J. Pullan Jeanne d'Arc, neitsytsoturin (Gummerus, 1938). Minä olen Jolanda, kuningatar (Karisto, 1949) minulla jo olikin. Aloinkin sitten lukea muuta välillä, joten Pullan näkemys Jeanne d'Arcista vielä odottaa paneutumista.
Kiinnostuin Philippa Gregoryn Ruusujen sota -sarjasta joku aika sitten, taisin ostaa pari kirjaa edullisesti. Odottelin kuitenkin tämän kevään uutuuden, Sinisen herttuattaren (Bazar, 2014) koska se kertoo Valkoisen kuningattaren eli Elizabeth Woodvillen äidin tarinan. Taas törmäsin Jeanne-parkaan, joka tarinan alussa on vankina siinä linnassa, missä Jacquetta asuu. Jacquettan perhe ja suku on niin vaikutusvaltainen, että on pakko mennä Jeannen perässä Roueniin todistamaan tuomion täytäntöönpanoa.
Jacquettan tarina on aikamoisen ihmeellinen. Hänet naitetaan Bedfordin herttualle, joka Englannin kuninkaan setä. Aviomies kuolee aika pian ja Jacquetta nai rakkaudesta itseään alempisäätyisen miehen, jonka kanssa hän saa 14 lasta. Samaan aikaan hän toimii hovinaisena ja ystävänä Englannin kuningattarelle. Gregory ihmetteleekin, ettei tästä naisesta ole tehty tutkimusta aikaisemmin. Se on yllättävää, niin tapahtumien keskiössä hän oli ja vieläpä hyvin pitkään.
Luen itse asiassa mielelläni historiallisia romaaneja, mutta mieluiten niin, että kirjoittajalla on oikea ote menneisyyteen, eli joko tehty tutkinto tai ainakin tutkijan ote. Mielelläni uskon faktat faktoiksi, ja on nolostuttuvaa, jos kirjailija jää kiinni jostain sellaisesta, jonka jopa minä tiedän olevan toisin. Kaari Utrion kirjat olen aina lukenut mielelläni. Uudempi suosikki on Hilary Mantel, jonka kolmatta Thomas Cromwell -kirjaa odottelen malttamattomana.
Televisiota olen laiska katsomaan. Brittisarjat saavat minut aina välillä aktivoitumaan, ja nyt ajattelin, että ainakin katsastan Valkoisen kuningattaren, joka alkaa torstaina 29.5. Se lienee BBC-laatua, mutta koska mukana tuottamassa on amerikkalainen kaapelikanava Starz, "tekijät ovat myöntäneet, että joitakin kohtauksia kuvattaessa 'kamera pyöri ylimääräiset 30 sekuntia amerikkalaisversiota varten'." (TV maailma 21, 2014). Tarkoittanee rohkeita rakastelukohtauksia. Sarjaa tehtiin vain yksi tuotantokausi, saa sitten nähdä, ehtiikö tuo kertoa edes koko tarinaa. Toinen kysymys on sitten se, että miksi pitäisi tehdä tämäntyyppisestä jotain ikuisuussarjaa?
Niin, otsikon kysymys. Mistä tämä kiinnostus keskiaikaan? On hienoa, että myytti pimeästä keskiajasta murenee. Myös vakavaa tutkimusta tulee koko ajan lisää. Nyt odottelen luettevaksi kirjaa Hyvä elämä keskiajalla (SKS, 2014). Maailma oli silloin kovin toisenlainen, mutta ihmiset varmaan aika samanlaisia. Toki uskonnolla oli valtaisa rooli ajattelussa, eikä ihmisillä ollut nykyajan mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Elämä oli lyhyempi ja vaaroja täynnä. Elämä jatkui silti, kun kerran on tänne asti selvitty. Kysymystä täytyy pohtia lisää tuonnempana...
